Maailman hienoimman ylioppilaskunnan muistolle.
Puhe TKY:n päättäjäisissä 7.11.2009
Published by tammikuu 3rd, 2010 in Luokittelemattomat. 0 CommentsRakkaat teekkarit! Arvoisat juhlavieraat! Hyvät ystävät.
Minulla on unelma. Olen myös rakastunut. Minulla on unelma tulevasta. Olen rakastunut menneeseen.
Minulla on unelma Aallosta. Minä rakastan TKY:tä. Minulla on unelma tekemisen meiningistä yliopistossa. Rakastan tekemisen meininkiä Otaniemen uumenissa ja sen laajoilla nurmikentillä.
Minulla on unelma opiskelusta koulussa, jossa minut huomataan, unelma yhteisöstä, jossa opiskelijat ja opettajat ovat yhtä. Rakastan Otaniemen teekkariyhteisöä, rakastan sen jatkuvaa sykettä, sen toimintamahdollisuuksien loputonta kirjoa. Rakastan sitä, että kaikki otetaan mukaan, että ketään ei jätetä.
Minulla on unelma Aallon yhteisestä kampuksesta. Vaikka sitten Ristikytöön tai Töölönlahden rantaan, jollei parempaa todella keksitä. Ihan vain siksi, että saadaan olla yhdessä. Rakastan Otaniemen kampusta. Rakastan sen vehreää saaristomaisemaa, rakastan luonnon keskellä pilkottavia punatiilitaloja. Rakastan sitä, että meillä on oikeasti kampus. Että meillä on joku oma paikka, joka on meidän, ei kenenkään muun.
Minulla on unelma tästä talosta. Minulla on unelma siitä, että Dipoli löytää hyvän kodin, jossa sitä arvostetaan, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Minulla on unelma siitä, että Dipoli kehittyy, mutta muistaa mistä se on tullut. Minä rakastan tätä taloa. Rakastan sen mielettömyyttä, sen epäjohdonmukaista suureellisuutta. Rakastan sitä, että Dipolilla olemme onnistuneet asettamaan muille standardeja. Toista sellaista kuin Dipoli, ei ole eikä tule.
Minulla on myös unelma Tuulasta. Rehtorista. Mutta ei mennä nyt siihen.
Menneen ja tulevan sovittaminen yhteen ei ole aina helppoa. Ei varsinkaan silloin jos kuvittelee, että tulevaa voisi tehdä menneestä riippumatta. Eikä toisaalta silloin, jos mistään menneestä ei ole valmis päästämään irti.
Aalto tarvitsee ympärilleen tilaa kasvaa ja hengittää. Minä en kuitenkaan kuulu niihin, joiden uskon kykenevän sille tarvittavan tilan antamaan, koska rakastan vanhaa maailmaani liikaa. Silti olen vakuuttunut, että Aalto ei voi saada aikaan mitään erityistä, jos se ylenkatsoo juuriaan. 20 maailman parhaan yliopiston keski-ikä on 191 vuotta. Aallon on pystyttävä hyötymään vanhoista alakulttuureistaan ja sille vaalittavaksi siirtyvistä brändeistä, näistä teekkarius yhtenä vahvimmista. Jotta tämä saavutettaisiin, tarvitsevat Aallon ja AYY:n uudet toimijat sparraajikseen vanhoja jääriä, vetämään konstruktiivisesti pataan mikäli uudet lähtevät yrittämään jotain maolaista kulttuurivallankumousta.
Yleisesti ottaen vanhojen toimijoiden on kuitenkin ymmärrettävä jättää uusille tilaa kasvaa ja luoda uutta.
Olemme lähestymässä uuden aikakauden alkua. Kohta on aika juhlia Aallon syntymää. Itse en kuitenkaan voi olla tuntematta eläväni vielä toistaiseksi paljon voimakkaammin TKY:n auringonlaskua. Lehdet varisevat puista. Ilta hämärtää. TKY:n on ensin väistyttävä, jotta AYY voi myöhemmin syntyä.
Siksi olemme täällä tänään. Muistuttamassa siitä, että TKY lähtee kuten on elänytkin: hyvässä seurassa, tekemisen meiningillä – ja ryminällä.
Ehdotan, että kohotamme kolminkertaisen eläköönhuudon 137-vuotiaalle TKY:lle – niin että katto tärähtää! Eläköön-eläköön-eläköön!
Muistakaa TKY!
Rakkaat teekkarit! Valveutuneet ylioppilaat!
Tämä paikka, jolla seison, olisi erinomainen paikka puhua koulutuspolitiikkaa. Huudella tiukkoja vaatimuksia tyhjien hallintorakennusten mykille seinille. Talojen sijaan ajattelin puhua meille, ylioppilaille.
Ylioppilasliike on pitkään ollut Suomessa suunnannäyttäjä. Opiskelijat ovat ennakkoluulottomasti ottaneet kantaa asioihin, joista muut eivät ole vielä uskaltaneet tai ymmärtäneet puhua. Samalla ylioppilaat ovat olleet valmiita siirtymään sanoista tekoihin ja pistäneet konkreettisesti toimeksi tärkeiden asioiden puolesta. On perustettu Suomi ja vuodettu verta sen puolesta. On rakennettu Suomi köyhästä maa- ja metsätalousprovinssista tietoyhteiskunnaksi. On ihan itse luotu järjestelmät opiskelijoiden asumiseen ja terveydenhuoltoon. Ja paljon muuta. Kunhan vain olemme laittaneet itsemme likoon.
Onko yhä näin? Milloin ylioppilasliike on viimeksi näyttänyt Suomelle suuntaa? Milloin olemme viimeksi muovanneet maailmaa?
Vieläkö muistamme, miksi olemme täällä tänään? Miksi kaivoimme valkolakkimme kaapeista ja tartuimme lippuihimme ja soihtuihimme? Lähdimmekö vain osallistumaan sosiaaliseen tapahtumaan ja katsomaan spektaakkelia viihdyttääkseemme itseämme? Vai muistimmeko sukupolvia, jotka ovat vuotaneet hikeä ja verta, jotta me voisimme seistä täällä tänään?
Me juhlimme tänään itsenäisyyspäiväämme. Se on meidän juhlamme, ei mikään etäinen pyhäpäivä kalenterissa. Itsenäisyyttä ei olisi saavutettu ja säilytetty eikä Suomen nykyistä hyvinvointia rakennettu ilman meitä edeltävien opiskelijoiden panosta.
Nykyään ei kuitenkaan voi olla yhä useammin pohtimatta, pystyykö ylioppilasliike enää näyttämään Suomelle suuntaa. Ovatko Suomessa asiat todella niin hyvin, että puheet paremman maailman puolesta kannattaa suunnata ulkomaille? Ja ovatko keinot todella niin vähissä, että omanedunvalvonnalliseksi tavoitteeksi riittää saavutettujen etujen puolustaminen?
Jos omien yliopistojen kehittäminenkin tuntuu välillä olevan lähes kiellettyjen puheenaiheiden listalla, mistä löytyvät paukut vaikeampien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseen? Näistä tärkeimpänä, kuka viime kädessä ratkaisee sen, miten Suomi rahoittaa itsensä seuraavina vuosikymmeninä? Tai oikeammin: Kuka ratkaisee sen, miten me rahoitamme Suomen? Joku muu varmasti ratkaisee asian mielellään puolestamme, ellemme halua itse ottaa siihen kantaa.
J.K.Paasikiven sanoin ”Kaiken viisauden alku on tosiasiain tunnustaminen”. Jo nykyisen elintason säilyttäminenkin on suuri haaste, eikä ilmaista lounasta ole. Edessä on hikeä ja kyyneliä. Meidän tekomme ratkaisevat sen, millainen oma perintömme on 91 vuoden kuluttua Suomen toivottavasti edelleen juhliessa itsenäisyyspäiväänsä ja jonkun toivottavasti seistessä tällä samalla paikalla puhumassa. Me ratkaisemme sen onko tulevaisuuden Suomi menestyvä yhteiskunta vai aasialaisten matkailijoiden suosima ulkoilmamuseo.
Lopuksi haluan toivottaa kaikille mitä parhainta ja tunnelmallisinta itsenäisyyspäivää lainaamalla erästä 8-vuotiasta Paula-tyttöä:
”On kumma, miten vähän saa aikaan, jos vain lakkaa yrittämästä.”
Puhe lukukauden avajaisissa 1.9.2009
Published by tammikuu 3rd, 2010 in Luokittelemattomat. 0 CommentsArvoisa yliopistoväki!
Tänne Finlandia-talon nokisten kurkihirsien alle on kokoontunut laaja joukko tulevia aaltolaisia. Tosiasiallisesti täällä on kuitenkin edustus vähintään viidestä keskenään erillisestä yhteisöstä. Itse edustan täällä TKY:aa ja varmastikin laaja joukko yleisöstä TKK:a. Matti tässä puolestaan puhuu KY:n puolesta, ja HSE:nkin väkeä tuntuisi riittävän. Hennan sen sijaan väitän edustavan TaiK:a enemmän kuin minä itse TKK:a tai Matti HSE:a. Väitän paikalla olevan viisi eri instituutiota, viisi uskontokuntaa, viisi yhteisöä. Näistä kaksi siis Otaniemestä, kaksi Kampista ja yksi Arabianrannasta.
Miksi TaiK:ssa on saavutettu jotain enemmän kuin kahdessa muussa yliopistossa – yksi yhteisö?
TKY ja KY kuuluvat maailman parhaiten resursoituihin ja voimakkaimpiin opiskelijajärjestöihin, ja tämän manttelin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta tulee niiltä perimään. On kuitenkin oleellista pohtia, miksi yliopiston opiskelijoiden yhteenliittymät ovat niin vahvoja. Opiskelijat kaikkialla järjestävät lähinnä bileitä sun muuta mukavaa, miksi Suomessa opiskelijajärjestöt ovat joutuneet luomaan järjestelmät opiskelija-asumiseen ja terveydenhuoltoon? Kenties siksi, ettei kukaan muu ole sitä tehnyt. Miksi ylioppilaskunnat käyttävät miljoonia euroja vuodessa jäsentensä edunvalvontaan yliopistoissaan? Kenties siksi, että moni asia ei ole erityisen hyvin. Miksi omien alojensa kansallisista kärkiyliopistoista valmistuneet identifioituvat ylioppilaskuntiinsa ja ainejärjestöihinsä yliopistojensa sijaan? Kenties siksi, että opiskelijat eivät ole aidosti osa yliopistoyhteisöä ja ihmiset tyydyttävät yhteisöllisyyden tarpeensa muualla.
Vahva ylioppilaskunta on vastavoima yliopistolleen.
Kuvaavaa on, että esimerkiksi Cambridgen ja Oxfordin ylioppilaskuntien toiminta on lähinnä amatöörimäistä puuhastelua verrattuna TKY:an tai KY:an. Euroopan johtavan tekniikan alan yliopiston ETH Zürichin ylioppilaskunnan puheenjohtaja puolestaan ihmetteli kun yritin kysellä miten ylioppilaskunnan edunvalvonta on järjestetty: ”Edunvalvonta? Ei me tehdä sitä. Se on yliopiston hoidossa.”
Aaltoon tulee siirtymään viisi yhteisöä. Aallossa tulee toimimaan viisi yhteisöä vielä parin vuoden päästäkin. Kun Aalto joskus onnistuu tavoitteessaan tuoda nämä ihmiset yhteen samaan paikkaan, saattaa alkaa kehitys, jonka tuloksena ihmiset voivat tuntea tervettä ylpeyttä omasta erikoisosaamisestaan yhtälailla kuin yhdestä yhteisestä monikulttuurisesta yliopistostaan. Myös ylioppilaskunnan sisäinen yhtenäisyys on riippuvainen maantieteellisistä etäisyyksistä.
Yhtälailla fyysinen etäisyys sanelee rajat yliopiston ja ylioppilaskunnan väliselle yhteistyölle. Vain toimimalla, elämällä ja kasvamalla yhdessä Aalto-yliopisto ja sen ylioppilaskunta voivat nousta kehityksessään seuraavalle tasolle. Vain näin Aalto-yliopistosta voi tulla enemmän kuin koulu, ja vain näin Aalto-yliopiston ylioppilaskunta voi saavuttaa tavoitteensa ja keskittyä pelkkiin bileisiin.
TKY:n vierailu Kiinaan
Published by marraskuu 28th, 2009 in Aalto-yliopisto, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta and International. 1 CommentTsinghuan yliopiston ylioppilaskunnan Suomessa vierailun jälkeen TKY:n hallitus lähti vastavierailulle viikoksi Kiinaan. Tarkoituksena oli tutustua kiinalaisiin yliopistoihin, ylioppilaskuntiin ja yrityskulttuuriin. Vierailimme Pekingissä Tsinghuan yliopistossa ja Shanghaissa Fudanin yliopistossa. Tämän lisäksi kävimme yritysvierailuilla.
Samaan aikaan omalla reissullaan oli myös delegaatio opetusministeriöstä, opetusministeri Virkkunen mukaan lukien. Tämän lisäksi paikalla oli Bravo Median edustajia, professoreita ynnä muita yliopistojen henkilökuntaa pääkaupunkiseudulta ja muualta Suomesta. Heidän pääteemansa oli järjestää Finland Campus Day kolmessa eri Kiinan yliopistossa: Tsinghuassa, Nanjingissa ja Fudanissa. Näimme muita delegaatioita lähes päivittäin ja osallistuimme osittain samoihin tapahtumiin.
Reissun alussa vierailimme Tsinghuan kampuksella ja pääsimme näkemään vanhoja kavereitamme paikallisesta ylioppilaskunnasta. Tenttiviikko oli juuri Tsinghuassa käynnissä, mutta he olivat saaneet järjestettyä mukavan ohjelman pariksi päiväksi.
Pekingin asetelma parhaiden yliopistojen suhteen on vähän kuten Suomessakin pääkaupunkiseudulla. Pekingin yliopisto vastaa keskustassa sijaitsevaa Helsingin yliopistoa humanistiaineineen kun taas Tsinghua on keskustan vieressä omalla kampuksellaan. Tsinghua pitää sisällään tekniikan lisäksi myös taideaineita ja ekonomikoulutusta (itseasiassa Tsinghuaankin on lisätty viimeaikoina humanistiaineita, erään paikallisen mukaan sen vuoksi, että Tsinghuaan saataisiin enemmän tyttöjä).
Kampus oli huomattavasti laajempi kuin esimerkiksi Otaniemi, mutta tunnelma oli Otaniemen oloinen ja tyystin erilainen kuin Pekingin keskustassa.
“Akateemisen rauhallinen” voisi kuvailla. Paljon pyöräileviä opiskelijoita. Kampuksella oli myös muutamia erittäin viihtyisiä ja hienoja paikkoja. Lumikin oli laskeutunut poikkeuksellisen aikaisin Pekingiin ja kampuksella näki muutamia lumiukkoja.
Ensimmäisen illan päätti vielä Finland Campus Dayn kulttuuriosuus, jossa taitelija Oskari Nokso-Koivisto esitti eurooppalaisia lauluja Jukka Nykäsen pianosäestyksellä. Kulttuuriosuus muuttui kyllä yön pikkutunteja myöten kiinalaiseksi, kun havaihduimme, että ko. hotellissa oli koko alakerta täynnä vuokrattavia KTV-karaokehuoneita, jossa pääsimmekin kiinalaisen illanviettokulttuurin ytimeen..!
Toisena päivänä vierailimme nopeasti muutaman perinteisen nähtävyyden läpi. Parissa tunnissa ehti kiertää lähinnä pieniä kauppakatuja, käydä keskustassa ja taivaallisen rauhan aukiolla. Huomaa oikeanpuolimmaisessa kuvassa kahta sormea näyttävä tuntematon kiinalainen tyttö, joka hyppäsi sekaamme, jotta hänen kaveri sai koko delegaatiostamme kuvan. Teekkarilakki keräsi jostain syystä melkoista mielenkiintoa ja pälyileviä katseita.
Kävimme Pekingissä tutustumassa myös Nokian Kiinan tehtaaseen ja myöhemmin Shanghaissa Wärtsilän tehtaaseen. Wärtsilällä yhtiötä oli esittelmässä Kiinan palvelujohtaja, joka oli alunperin kotoisin Sveitsistä, mutta asunut 17 vuotta Kiinassa. Oli mielenkiintoista keskustella kuinka nopeasti Kiina ja Peking olivat kehittyneet viimeisinä vuosikymmeninä.
Nokialla vastassa oli kolme suomalaista kaveria, jotka työskentelivät Kiinassa. Itseasiassa kaikki heistä olivat vanhoja TKY:n hallituksen jäseniä. Vierailu oli antoista, sillä Nokian kaverit eivät onneksi olleet valmistelleet mitään kalvoja, vaan keskustelimme parisen tuntia Kiinan yrityskulttuurista. Mielenkiintoisia asioita olivat muun muassa kiinalainen johtamiskulttuuri, Kiinan valtion ja puolueen rooli yritysmaailmassa ja talouskriisissä, sekä Nokian oma “kampus”. Nokialla oli mukavan kokoinen pala Pekingiä, jonne kaikki sen alihankkijat olivat keskittyneet.
Kävimme myöhemmin myös Dynean tehtaalla tutustumassa. Exculahjoiksi annoimme heille ja muillekin yrityksille pieniä Iittalan Aalto-maljakon muotoisia kynttilätuikkutelineitä, joihin oli kaiverrettu TKY:n merkki. Ilmeisesti kynttiläkulttuuri ei ollut niin kovassa huudossa kuin Suomessa, sillä monet lahjan saajista kiittivät kauniista tuhkakupista. Kelpasivat kuitenkin.
Yleinen fiilis länsimaisista Kiinassa toimivista yhtiöistä jäi kuitenkin positiiviseksi. Tehtaat ja työolot olivat käytännössä länsimaisella tasolla. Tehtailla pisti silmään kuinka paljon ja näkyvästi turvallisuuteen kiinnitettiin huomiota. “Safety is always first” -plakaatteja oli siellä täällä. Monessa paikallisessa pikkufirmassa turvallisuusasiat varmasti olivat kyllä toisin.
Matka jatkui parin päivän jälkeen yöjunalla Shanghaihin. Kiinassa on erittäin kattava junaverkosto ja uusimmat junat ovat modernimpia kuin Suomessa. Keskimäärin junalla pääsee luotettavammin perille kuin lentokoneilla.
Ero Pekingin ja Shanghain välillä oli melkoinen. Peking oli Kiinan poliittinen keskus siinä missä Shanghai sykki kuin New York. Tärkein osa elinkeinoelämästä toimi myös Shanghaissa. Jengi tuntui olevan avoimempia ja hieman länsimaalaisempia Shangaissa. Tämän huomasi esimerkiksi siitä, että käyntikortteja ei enää tavattu antaa kaksin käsin ja ruokapöydässä istumapaikoilla oli vähemmän merkitystä.
Vierailimme Shanghaissa myös kaupungin parhaassa yliopistossa Fudanissa. Fudanilla on oma iso kampuksensa melko lähellä keskustaa. Huomionarvoista oli valtavan korkea päärakennus. Taisi olla jopa yksi korkeimmista yliopistorakennuksista maailmassa.
Osallistuimme päivällä Fudanissa järjestettyyn Finland Campus Dayhyn. Puheita pitivät muun muassa opetusministeri Henna Virkkunen, Shanghai Expon Suomi-koordinaattori Mikko Puustinen ja FBCS:n puheenjohtaja Tero Kosonen. Paikalla oli noin pari sataa kiinnostunutta kiinalaista. Luento-osuuden jälkeen tilan ulkopuolella oli muutaman suomalaisen yliopiston ja yrityksen ständejä ja esittelijöitä. Myös Aalto-yliopisto oli näkyvästi esillä.
Tutustuimme Fudanissa myös paikalliseen ylioppilaskunnan hallitukseen ja kävimme heidän kanssa perinteisellä kiinalaisella lounaalla. Mukavia heppuja hekin. Yllättävintä oli, kun yksi heistä alkoi puhumaan ruotsia. Oli kuulemma tulossa Ruotsiin vaihtoon. Kävimme tutustumassa myös Fudanin Nordic Centeriin. Nordic Center vastaa Fudanin yhteistyöstä skandinaavisiin yliopistoihin.
Päivät olivat melko täyteen bookattuja. Viimeinen päivä oli varattu tyhjäksi ja se menikin shoppailuun sekä tuliaisten ostoon. Vaatefriikeille ja krääsästä kiinnostuneille Shanghai on unelma. Tässä pikainen hinnasto: mittatilauspuku 50 e, mittatilauskauluspaidat 8 e, mittatilaustalvitakki 50 e, naisten kengät enimillään 10 e per pari (Anna osti seitsemän paria). Markus puolestaan löysi Shanghain sivukujilta aidon samuraimiekan.
Shanghain valot on pakko nähdä uudestaan. Shanghai on maailman himoituin kaupunki ensi vuonna, sillä siellä järjestetään Shanghain maailmannäyttely (World Expo) 1.5.-31.10.2010. Tilaa on varattu yli 300 hehtaaria ja kävijöitä odotetaan yli 70 miljoonaa. Yli 230 maata on varmistanut tulonsa. Suomelta on tulossa maailmannäyttelyyn valtava panostus, toivottavasti myös Aallolta.
Tsinghuan ylioppilaskunta TKY:n vieraana
Published by marraskuu 20th, 2009 in Aalto-yliopisto, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta and International. 1 CommentTKY on luonut kuluneen vuoden aikana suhteita maailman huippuyliopistoihin, kuten ETH Zürichiin ja Oxfordiin. Tavoitteena on ollut viedä Aaltoa maailmankartalle ja jättää uuteen ylioppilaskuntaan hyvät kontaktit. Viimeisin yhteistyökuvio TKY:llä on ollut Kiinan suuntaan. TKY:n vieraana oli parisen viikkoa sitten Tsinghuan yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Tsinghua on Kiinan arvostetuin yliopisto.
Matka liittyi laajempaan yhteistyökuvioon kiinalaisen ja suomalaisen korkeakoulutuksen välillä. Yhteistyötä Kiinan yliopistoihin tekevät omilla tahoillaan niin opetusministeriö, yliopisto, konsulaatit kuin yrityksetkin. Olimme järjestäneet Tsinghuan delegaatiolle tutustumista suomalaiseen yliopisto- ja ylioppilaskuntajärjestelmään sekä vierailuja Suomen elinkeinoelämään.
Ensimmäinen päivä alkoi kuitenkin hieman eri tavalla. Kiinalaiset lentokentältä, kamat kämpille ja saunomaan! Kyllä siinä vaiheessa aasian kaverit syttyivät kun tempaistiin saunan jälkeen suoraan mereen. Mahalasku suomalaiseen kulttuuriin tuntui maistuvan.
Muiden päivien ohjelma olikin jo paljon tiukempi ja vapaa-aikaa oli niukasti. Kävimme tutustumassa toisena päivänä opetusministeriöön, jossa valtiosihteeri Heljä Misukka kertoi Suomen koulutusjärjestelmästä ja yliopistouudistuksesta. Mielenkiintoisia kysymyksiä riitti ja olikin kiintoisaa huomata kuinka eri profiilin kysymyksiä kiinalaiset esittivät suomalaisiin nähden. Useat kysymykset saattoivat liittyä ihmisten henkilökohtaiseen uraan ja miten he ovat päätynyt nykyiseen asemaan.
Seuraavina päivinä kävimme muun muassa Dynealla, Koneella, Nokialla ja Elinkeinoelämän keskusliitossa. Konecranesin tehtaalla kiinalaisia ihmetytti, että tehtaalla ei ollutkaan niin paljon työntekijöitä kuin heidän omassa maassaan.
Vierailu Nokialle ja Koneelle, kuvaajana Esko Koskenranta:
Reissun keskivaiheilla järjestimme seminaaripäivän Design Factoryllä. Pidimme esityksiä omista ylioppilaskunnistamme, yliopistoista ja kestävän kehityksenkin aihetta sivuttiin. Puhumassa oli myös Jussi Rauvola SYL:stä, Kati Korhonen-Yrjänheikki TEK:stä ja Jari Jokinen Aalto-yliopistosta. Design Factory tuntui kiinnostavan kovasti. Andrew Clutterbuck oli ystävällinen ja esitteli vieraillemme koko Design Factory -talon. Design Factory on yliopistomaailmassa oikeasti ihan uutta – etenkin kiinalaisten silmin, jotka ovat tottuneet yliopistoissa vielä suurempaan teoriapainotteisuuteen.
Tässä kiinalaisten pitämät esitykset seminaaripäivänä:
- Seminaari-aikataulu
- Tsinghua University – introduction
- Student Union of Tsinghua University – Introduction
- The Innovation System In China
Viikon aikana oppi monia asioita kiinalaisesta ja suomalaisesta kulttuurista. Yksi keskeinen havainto oli huomata, että moni asia heidän kulttuurissaan johtuu Kiinan pitkästä historiasta. Nokia-vierailulla Jormalta oppi, että kiinalaisilla on täysin erilainen ajan taju kuin suomalaisilla. Siinä missä suomalaisilla on merkityksellistä lähihistoriaa noin parin sadan vuoden ajalta, on sitä kiinalaisilla tuhansien vuosien takaa. Tästä periytyy nykypäiväänkin monia eri perspektiivieroja, tapoja ja käytänteitä. Kiinalainen kulttuuri on esimerkiksi paljon enemmän hierarkisempaa ja konsensushakuisempaa. Sanotaan myös, että keskimääräinen kiinalainen muistaa isovanhempansa nimet seitsemän sukupolvea taaksepäin.
Virallisten pönöttelyiden päätteeksi viikon kruunasi sopivasti TOKYO:n Arabia Maskerad -vuosijuhlat, jonne osallistuimme koko delegaation voimin. Sormusten luovutuksen yhteydessä Korjaamolla kaikui kiinalainen häälaulu, eikä kiinalaisten puheenjohtajakaan jättänyt ketään kylmäksi tanssiliikkeillään. Karaoketa päästiin kuitenkin laulamaan vasta TKY:n vastavierailulla Kiinaan…!
Puhe YOOP-koulutuksen 10-vuotisjuhlaseminaarissa
Published by lokakuu 27th, 2009 in Fiilistelyt and Opinnot. 0 CommentsHyvä rehtori, hyvä opetuki, hyvät opettajat sekä muut paikalla olijat.
Viime keväänä TKK:n kiltojen opintovastaavat sekä kyltereiden koulutuspoliittinen valiokunta kokoontuivat yhteen miettimään millaista on hyvä pedagoginen opetus, mitä se vaatisi opettajien koulutukselta ja millainen oikeastaan on hyvä opettaja. Keskustelujen yhteenvedossa huomattiin, ettei näistä kysymyksistä voinut keskustellaan erikseen sivuamatta toista kysymystä.
Esittelenkin teille nyt millaisia ajatuksia opiskelijoiden keskuudessa heräsi pedagogiikkaan liittyen.
”Hyvä opettaja on innostunut ja asiantunteva. Hän antaa rakentavaa palautetta ja kannustaa opiskelijoita interaktiivisuuteen. Hänellä on hyvät esiintymistaidot ja hän käyttää monipuolisia opetusmenetelmiä.” Eli asioita, joita yliopisto-opettajakoulutuskin opettaa.
Hyviä opetusmenetelmiä mietittäessä tulos oli jokseenkin yllättävä. Opiskelijat eivät kaivanneet ihmeellisyyksiä. Virtuaaliopetusta tai muita uusia hienouksia tärkeämpänä pidettiin sitä, että asiat toimivat eikä esimerkiksi kurssimateriaalin metsästämiseen tarvitse käyttää useita tunteja. Yhtenäiset käytännöt, oodin ja noppaportaalin toimimista ja helppoa käyttöä pidettiin arvossa. Suurta kiitosta saivat laskutuvat sekä optiman tyyppiset oppimisalustat.
Tulevaisuutta mietittäessä opiskelijat toivoivat (kurssi)arvostelussa enemmän painoarvoa itse oppimisprosessille eikä vain lopputulokselle eli usein tentille. Lisäksi tukea ensimmäiselle vuodelle ja opiskelujen alkuun kaivattiin.
Opetusmenetelmien lisäksi opetusinfra on opiskelijoille tärkeää. Ryhmätyöskentely tilat ja välineet sekä erilaiset hiljaiset tilat nousivat toivomuslistalle esille. Ryhmätyöskentelyä toivottiin enemmän jo heti ensimmäisille kursseille, eikä vasta opintojen loppuvaiheessa. Lisäksi menetelmiä, joissa tulisi enemmän kanssakäymistä henkilökunnan kanssa, pitäisi lisätä.
Kaikista hankalinta oli keksiä, mitä tämän kaiken toteutuminen vaatisi pedagogiselta koulutukselta. Opettajan pitäisi siis oppia käyttämään erilaisia opetusmenetelmiä ja materiaaleja kohderyhmän mukaan. Opetuksen tulisi olla hauskaa ja innostavaa, toisaalta vaatia opiskelija ajattelemaan itse. Oikeanlainen mitoitus nousi myös esiin: opetuksen tulisi olla haastavaa, muttei liian kuormittavaa.
Aikamoinen kasa asiaa opittavaksi: opettajat eivät ole koneita, mutta toisaalta eivät opiskelijatkaan. Opettajien koulutus ja kouluttautuminen onkin äärimmäisen haastavaa. Olisi hienoa, jos kaikilta opettajilta vaadittaisiin jatkuvaa koulutusta ja he hakisivat innolla uusia tuulia opetukseensa, mutta toisaalta kehitystä ei synny jos opettaja ei itse sitä halua tai ole sitoutunut siihen. Valitettavaa on, että usein ne, jotka kipeimmin kouluttautumista tarvitsisivat, eivät siihen hakeudu.
Perinteisesti tekniikan alalla substanssin osaaminen on koettu opettajan tärkeimmäksi ominaisuudeksi ja siinä puolella TKK:n opettajat ovatkin varmasti maamme huippuja. En kuitenkaan usko, että kukaan voi väittää, että pelkkä substanssin osaaminen riittää, tieto on osattava välittää kuulijoille. On tärkeää, että opiskelija oppii ja ymmärtää eikä opi ulkoa.
TKK:n opetuksen ja opiskelun tuella on ollut suuri merkitys TKK:n opettajien kouluttautumisessa. Toivon, että YOOPin kaltainen opettajakoulutus jatkuu ja laajenee Aalto-yliopistossa.Toivon myös, että opetukselle ja opettajien kouluttautumiselle annetaan enemmän painoarvoa, ja että opettaminen on arvostettua ja kilpailtua.
Opetus on silloin onnistunutta, kun siitä nauttivat sekä opettaja että opiskelija!
Muutoksen voima
Published by lokakuu 9th, 2009 in Aalto-yliopisto, Fiilistelyt and Tietotekniikka. 2 CommentsOn sanottu, että Aalto-yliopisto kannatti perustaa jo pelkästään senkin vuoksi, että muutos saa asiat parempaan suuntaan. Käynnissä olevasta muutoksen voimasta kannattaa ottaa kaikki irti, sillä jos mielipidettäsi kysytään, sen toteutuminen on nyt huomattavasti todennäköisempää.
Muistan, että olen parissakin yhteydessä tänä vuonna kertonut, mitä Aallon IT-palveluissa on kehitettävää opiskelijan näkökulmasta. TKK:n IT-infran toimivuus on minusta ollut varsin laadukasta ja papukaijamerkin jos toisenkin arvoista, mutta muutama selkeä kehityksen paikka on kuitenkin olemassa. Näistä päällimmäisinä on sähköpostilaatikoiden koon riittämättömyys (100 Mt) ja WLAN:n paikoittain heikko kuuluvuus (esim. Maarintalo).
Jälkimmäiseen asiaan on selkeästi reagoitu, mikä ilahdutti. Löysin seuraavanlaisen rasian päälafkalta:
Mahtavaa toimintaa IT-palvelukeskukselta! Jos mieleesi tulee paikka, jossa haluaisit langattoman verkon toimivan, voit ilmoittaa siitä myös suoraan tämän blogitekstin kommentteihin. Lupaan välittää toiveet eteenpäin 
30.9. Mahtavaa, Ihanaa, Räjähtää yhdisti kampukset. Mukana oli yhteensä yli 2000 opiskelijaa, jotka muodostivat ketjun Otaniemestä keskustan kautta Arabiaan. Tarkoituksena oli ennen kaikkea antaa alkupaukku yhdessä tekemiselle syntyvän ylioppilaskunnan piirissä. Kaikki viittaa siihen, että alkupaukku onnistui – mutta miten tästä eteen päin?
Yhteiset tapahtumat ovat tärkeä osa opiskelijan elämää ja niiden tehtävät ovat moninaiset – tapahtumat ovat hauskanpitoa, tutustumistilaisuuksia, rentoutumista, viestintää ja ryhmähengen nostatusta. Tapahtumien kautta yhteisö elää ja vahvistuu – ja vahva yhteisö pystyy jälleen toimimaan paremmin mm. edunvalvonnan saralla, mikä ei ensi silmäyksellä liity bileisiin mitenkään.
AYY ei kuitenkaan tule elämään yhden tapahtuman muistoilla ikuisesti. Siksipä haluan kannustaa etenkin tuoreimpia opiskelijoita tempaamaan tai järjestämään pienempiä tapahtumia. Se on yllättävän hauskaa, opettavaista ja palkitsevaa puuhaa! Älyttömän vaikeaakaan se ei ole, vaikka aikaa kuluukin. Raha on usein se hankalimmaksi koettu juttu – etenkin jos ei satu järjestämään tapahtumia ylioppilaskunnan budjetoiduilla varoilla. Teekkarit ja tulevat aaltolaiset ovat kuitenkin onnekkaita – TTER jakaa rahaa erilaisten projektien toteuttamiseen, sen avustuksella myös MIR järjestettiin. Apua ja opastusta löytyy myös helposti sillä vanhat jermut ovat yleensä innokkaita tukemaan nuorempaa väkeä pyrkimyksissään. Lupaan itsekin olla avulias, jos kysymään tulet!
Hyvä tapa päästä tapahtumien järjestämisen makuun on toki myös lähteä mukaan ylioppilaskunnan jaostoihin ja toimikuntiin. Resurssit ovat kunnossa ja järjestelyissä pystyy keskittymään itse asiaan ja ideoittensa toteuttamiseen. AYY:n ensimmäisen vuoden toimijoiden rekrytointi alkaa pian. Mietipä, olisiko sinusta rakentamaan tapahtumatarjonnasta monipuolista ja laadukasta?
Tempauskirveen on taas aika levätä hetki mutta todella toivon, ettei se pääse ruostumaan. Tempauksilla on ollut iso merkitys siinä, kuinka hyvä ryhmähenki teekkareiden keskuudessa vallitsee. Vieläkin “muistellaan” vuosikymmenten takaisia urotöitä, vaikkei useamman “muistelijan” vanhemmat olleet silloin edes lisääntymisiässä. AYY kaipaa kuitenkin “omia” kokemuksia historiaansa värittämään, jos se aikoo kasvaa yhdeksi yhteisöksi kolmen erillisen sijaan. Haasteita kieltämättä riittää, sillä yhdistyvät kulttuurit ovat osittain hyvin kaukana toisistaan. Mistä ja miten yhteinen kokemus syntyy? Siinäpä kookospähkinä halkaistavaksi – hanskat käteen siis!
ps. Tempauskirveestä pitää tulevaisuudessa huolta Pyöreän Tornin Kilta. Tempaaminen on silti nimen omaan opiskelijoiden hommaa. Tempauskuumeen kasvaessa ota yhteyttä AYY:n teekkarijaostoon tai suoraan PTK:hon!
Opetusmenetelmät Aallossa
Published by syyskuu 25th, 2009 in Aalto-yliopisto and Opinnot. 7 CommentsIlmoittauduin hiljattain tämän vuoden ensimmäiselle ja todennäköisesti myös ainoalle kurssille. Kyseessä on Aalto-yliopiston eri aloja läpileikkaava luentosarja “Eri-0.4032 Teknologian, talouden ja taiteen kestävän kehityksen näköaloja“. Kurssin käyminen mahdollistui videoitujen luentojen ansiosta.
Lähdin kurssille enimmäkseen sen vuoksi, että olin kiinnostunut miten Aalto-yliopiston ensimmäinen kurssi toteutetaan ja miten se lunastaa odotukset uusista opetusmenetelmistä, poikkitieteellisyydestä ja opetuksen teemaryhmän ajatuksista. Myös osa luennoista vaikutti melko mielenkiintoisilta. On hienoa, että poikkitieteellisiä kursseja on saatu näin nopealla aikataululla saataville useampikin kappale.
Ideas are easy, execution is difficult
Ensimmäisellä luennolla ei varsinaisesti käsitelty vielä mitään substanssiasiaa, vaan ainoastaan käytännön järjestelyitä. Luennon avasi rehtori Tuula Teeri kertomalla Aalto-yliopiston tulevaisuuden suunnitelmista, strategiatyöstä ja miten opetusta kehitetään tulevaisuudessa.
Eräs opiskelija kysyi rehtorin puheenvuoron päätteeksi saman kysymyksen joka itselläni pyöri jatkuvasti mielessä:
“Mitä menetelmiä tällä kurssilla on luento-opetuksen ohessa joka tekee siitä huippuopetusta?”
Kurssin vetäjä kertoi toivovansa poikkitieteellistä keskustelua kurssin aikana. Tämän lisäksi kerrottiin, että kurssilla on käytössä oppimispäiväkirja ja mahdollisuus seurata luentoja netissä.
Videoidut luennot ovat mainio asia, esimerkiksi MIT on tehnyt sitä jo pitkään. MIT:n nettisivuilta onkin saatavissa huomattava määrä luentoja erittäin kovatasoisilta puhujilta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että videotallenteet ovat ainut asia, joka erottaa kurssin normaalista luennoidusta kurssista. Oppimispäiväkirjakaan ei sellaisenaan ole uusi keksintö.
Kurssin käytännön harjoitustyöjärjestelyihin olisi syytä kiinnittää huomattavasti enemmän huomioita ihmisen oppimisprosessin näkökulmasta.
Huippututkijoiden luennot yksistään eivät edistä opiskelijan omaa oppimista ilman todellista vuorovaikutusta. Oppimispäiväkirja ei ole tähän paras vaihtoehto jos teksti päätyy Optiman syövereihin siten, että kukaan muu ei näe eikä voi kommentoida kirjoitusta. Motivaatio oppimiskirjoijen raapustamisen on pahimmillaan vain suoritusmerkintä. Assistentti lupasi kyllä kommentoida lyhyesti paria kirjoitusta, mutta miksi opiskelijat eivät voisi kommentoida toistensa kirjoituksia? Miksi kirjoitukset eivät voisi olla julkisia?
Pelkkä kritisoiminen ei ole kovin konstruktiivista, joten teen parannusehdotuksen oppimispäiväkirjoihin kurssin seuraavaa toteutuskertaa varten:
Oppimispäiväkirjan sijaan jokaiselle opiskelijalle luodaan avoin blogi, johon opiskelijat kirjoittavat kirjoituksen jokaisesta luennosta. Tämän lisäksi opiskelijat kommentoivat vähintään yhden muun kurssille osallistuvan kirjoitusta samaisesta luennosta.
Blogin avoimuus lisää vuorovaikutusta. Sähköisellä ja kirjallisella vuorovaikutuksella on yhtälailla paikkansa normaalin keskustelun lisäksi. Blogin avoimuus kannustaa panostamaan omaan kirjoitukseen kerran kirjoitus on kaikkien nähtävillä. Vertaisopiskelijoiden ajatuksien saaminen ja muille omien ajatusten ja palautteen jakaminen on olennainen osa oppimisprosessia. Tällä tavalla kurssihenkilökuntakaan ei ylityöllisty ja kenties Aallon yhteiskunnallinen vuorovaikutuskin lisääntyy.
Esimerkiksi Helsingin yliopisto tukee jo blogien käyttöä opetuksessa ja kursseilla. Netin syövereistä tuli vastaan myös satunnainen lukiokurssi, jossa on blogit käytössä.
Luennolla toivottiin myös, että opiskelijat osallistuisivat luennoille sen sijaan, että katsoisivat niitä pelkästään netistä. Tämä on erittäin kannustettavaa, mutta samalla on hyvä miettiä, miten sähköisiä osallistumisen mahdollisuuksia voi parantaa. Esimerkiksi kysymyksiä luennoitsijalle voisi esittää sähköisesti, ja luennon aikana voisi olla esimerkiksi reaaliaikainen keskustelusivu webin päällä.
Sosiaalinen media ja interaktiivinen tekniikka oppimisen tukena on tulevaisuutta, johon perinteiset koulutusinstituutiot kyllä aikanaan taipuvat – huippuopetuksen kunnian ansaitsevat tosin vain ne, jotka pysyvät kehityksen kärjessä heti alusta asti.
Mitä mieltä olet?
