30.9. Mahtavaa, Ihanaa, Räjähtää yhdisti kampukset. Mukana oli yhteensä yli 2000 opiskelijaa, jotka muodostivat ketjun Otaniemestä keskustan kautta Arabiaan. Tarkoituksena oli ennen kaikkea antaa alkupaukku yhdessä tekemiselle syntyvän ylioppilaskunnan piirissä. Kaikki viittaa siihen, että alkupaukku onnistui – mutta miten tästä eteen päin?
Yhteiset tapahtumat ovat tärkeä osa opiskelijan elämää ja niiden tehtävät ovat moninaiset – tapahtumat ovat hauskanpitoa, tutustumistilaisuuksia, rentoutumista, viestintää ja ryhmähengen nostatusta. Tapahtumien kautta yhteisö elää ja vahvistuu – ja vahva yhteisö pystyy jälleen toimimaan paremmin mm. edunvalvonnan saralla, mikä ei ensi silmäyksellä liity bileisiin mitenkään.
AYY ei kuitenkaan tule elämään yhden tapahtuman muistoilla ikuisesti. Siksipä haluan kannustaa etenkin tuoreimpia opiskelijoita tempaamaan tai järjestämään pienempiä tapahtumia. Se on yllättävän hauskaa, opettavaista ja palkitsevaa puuhaa! Älyttömän vaikeaakaan se ei ole, vaikka aikaa kuluukin. Raha on usein se hankalimmaksi koettu juttu – etenkin jos ei satu järjestämään tapahtumia ylioppilaskunnan budjetoiduilla varoilla. Teekkarit ja tulevat aaltolaiset ovat kuitenkin onnekkaita – TTER jakaa rahaa erilaisten projektien toteuttamiseen, sen avustuksella myös MIR järjestettiin. Apua ja opastusta löytyy myös helposti sillä vanhat jermut ovat yleensä innokkaita tukemaan nuorempaa väkeä pyrkimyksissään. Lupaan itsekin olla avulias, jos kysymään tulet!
Hyvä tapa päästä tapahtumien järjestämisen makuun on toki myös lähteä mukaan ylioppilaskunnan jaostoihin ja toimikuntiin. Resurssit ovat kunnossa ja järjestelyissä pystyy keskittymään itse asiaan ja ideoittensa toteuttamiseen. AYY:n ensimmäisen vuoden toimijoiden rekrytointi alkaa pian. Mietipä, olisiko sinusta rakentamaan tapahtumatarjonnasta monipuolista ja laadukasta?
Tempauskirveen on taas aika levätä hetki mutta todella toivon, ettei se pääse ruostumaan. Tempauksilla on ollut iso merkitys siinä, kuinka hyvä ryhmähenki teekkareiden keskuudessa vallitsee. Vieläkin “muistellaan” vuosikymmenten takaisia urotöitä, vaikkei useamman “muistelijan” vanhemmat olleet silloin edes lisääntymisiässä. AYY kaipaa kuitenkin “omia” kokemuksia historiaansa värittämään, jos se aikoo kasvaa yhdeksi yhteisöksi kolmen erillisen sijaan. Haasteita kieltämättä riittää, sillä yhdistyvät kulttuurit ovat osittain hyvin kaukana toisistaan. Mistä ja miten yhteinen kokemus syntyy? Siinäpä kookospähkinä halkaistavaksi – hanskat käteen siis!
ps. Tempauskirveestä pitää tulevaisuudessa huolta Pyöreän Tornin Kilta. Tempaaminen on silti nimen omaan opiskelijoiden hommaa. Tempauskuumeen kasvaessa ota yhteyttä AYY:n teekkarijaostoon tai suoraan PTK:hon!
0 Responses to “MIR2013?”