Rakkaat teekkarit! Arvoisat juhlavieraat! Hyvät ystävät.

Minulla on unelma. Olen myös rakastunut. Minulla on unelma tulevasta. Olen rakastunut menneeseen.

Minulla on unelma Aallosta. Minä rakastan TKY:tä. Minulla on unelma tekemisen meiningistä yliopistossa. Rakastan tekemisen meininkiä Otaniemen uumenissa ja sen laajoilla nurmikentillä.

Minulla on unelma opiskelusta koulussa, jossa minut huomataan, unelma yhteisöstä, jossa opiskelijat ja opettajat ovat yhtä. Rakastan Otaniemen teekkariyhteisöä, rakastan sen jatkuvaa sykettä, sen toimintamahdollisuuksien loputonta kirjoa. Rakastan sitä, että kaikki otetaan mukaan, että ketään ei jätetä.

Minulla on unelma Aallon yhteisestä kampuksesta. Vaikka sitten Ristikytöön tai Töölönlahden rantaan, jollei parempaa todella keksitä. Ihan vain siksi, että saadaan olla yhdessä. Rakastan Otaniemen kampusta. Rakastan sen vehreää saaristomaisemaa, rakastan luonnon keskellä pilkottavia punatiilitaloja. Rakastan sitä, että meillä on oikeasti kampus. Että meillä on joku oma paikka, joka on meidän, ei kenenkään muun.

Minulla on unelma tästä talosta. Minulla on unelma siitä, että Dipoli löytää hyvän kodin, jossa sitä arvostetaan, jossa siitä pidetään hyvää huolta. Minulla on unelma siitä, että Dipoli kehittyy, mutta muistaa mistä se on tullut. Minä rakastan tätä taloa. Rakastan sen mielettömyyttä, sen epäjohdonmukaista suureellisuutta. Rakastan sitä, että Dipolilla olemme onnistuneet asettamaan muille standardeja. Toista sellaista kuin Dipoli, ei ole eikä tule.

Minulla on myös unelma Tuulasta. Rehtorista. Mutta ei mennä nyt siihen.

Menneen ja tulevan sovittaminen yhteen ei ole aina helppoa. Ei varsinkaan silloin jos kuvittelee, että tulevaa voisi tehdä menneestä riippumatta. Eikä toisaalta silloin, jos mistään menneestä ei ole valmis päästämään irti.

Aalto tarvitsee ympärilleen tilaa kasvaa ja hengittää. Minä en kuitenkaan kuulu niihin, joiden uskon kykenevän sille tarvittavan tilan antamaan, koska rakastan vanhaa maailmaani liikaa. Silti olen vakuuttunut, että Aalto ei voi saada aikaan mitään erityistä, jos se ylenkatsoo juuriaan. 20 maailman parhaan yliopiston keski-ikä on 191 vuotta. Aallon on pystyttävä hyötymään vanhoista alakulttuureistaan ja sille vaalittavaksi siirtyvistä brändeistä, näistä teekkarius yhtenä vahvimmista. Jotta tämä saavutettaisiin, tarvitsevat Aallon ja AYY:n uudet toimijat sparraajikseen vanhoja jääriä, vetämään konstruktiivisesti pataan mikäli uudet lähtevät yrittämään jotain maolaista kulttuurivallankumousta.

Yleisesti ottaen vanhojen toimijoiden on kuitenkin ymmärrettävä jättää uusille tilaa kasvaa ja luoda uutta.

Olemme lähestymässä uuden aikakauden alkua. Kohta on aika juhlia Aallon syntymää. Itse en kuitenkaan voi olla tuntematta eläväni vielä toistaiseksi paljon voimakkaammin TKY:n auringonlaskua. Lehdet varisevat puista. Ilta hämärtää. TKY:n on ensin väistyttävä, jotta AYY voi myöhemmin syntyä.

Siksi olemme täällä tänään. Muistuttamassa siitä, että TKY lähtee kuten on elänytkin: hyvässä seurassa, tekemisen meiningillä – ja ryminällä.

Ehdotan, että kohotamme kolminkertaisen eläköönhuudon 137-vuotiaalle TKY:lle – niin että katto tärähtää! Eläköön-eläköön-eläköön!

Muistakaa TKY!